13
TOU
14.00
Naisten edustus, Naisten Ykkönen

TPS - VIFK  1 - 0

Yläkenttä KHT

TPS nappasi torstain alkuiltapäivässä kauden toisen kotivoiton, kun VIFK kaatui 1-0 lukemilla.


Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä ja peli pyöri paljon keskikentällä. Kymmenen minuutin kohdalla VIFK sai ottelun ensimmäisen kulmapotkun ja se leijaili kauniisti vierailijoiden päähän, mutta pusku suuntautui maalin yli. Vain hetkeä myöhemmin kentän toisessa päässä Jenni Kauppi pelasi Netta Laasiolle vaarallisen paikan, mutta VIFK:n maalilla torjunut Karoliina Muurimäki sai venytettyä itsensä pallon eteen.

Ottelun lähestyessä kahtakymmentä minuuttia saivat mustavalkoiset painettua peliä enemmän vierailijoiden päätyyn. Paine tuotti myös tulosta, kun 21. peliminuutilla Laura Linnala pääsi Saija Östlundin pitkän avauksen jälkeen nousemaan vetopaikalle. Linnala tähtäsi tarkkaan ja upotti pallon aivan vasemman tolpan juuresta sisään ja TPS siirtyi 1-0 johtoon.

Maalin jälkeen peli jatkui jälleen tasaisena ja vetopaikalle pääsyyn piti tehdä kova työ. Vaarallisia paikkoja saatiin odotella puoliajan loppuun asti. Lopulta VIFK pääsi nopean hyökkäyksen jälkeen laukomaan, mutta pallo painui maalin ohi. Lisää paikkoja ei nähty, vaan tauolle mentiin 1-0 lukemissa.

Kun toista puoliaikaa oli pelattu noin kuusi minuuttia, päätti Rosa Niemi kokeilla kaukaa. Laukauksessa ei kuitenkaan ollut tarpeeksi voimaa ja Muurimäellä oli helppo työ napata pallo käsiinsä. Muutamaa minuuttia myöhemmin VIFK pääsi vetopaikkaan, mutta Meri Hämäläinen vei kaiken tilan pois ja pallo painui maalin oli.

Seuraavaa paikkaa saatiin odotella hetki, mutta lopulta noin vartti ennen loppua Laasio pääsi keskittämään kauniisti vasemmalta laidalta maalin edessä odottaneelle Ronja Wirtaselle, mutta tämän pusku meni niukasti tolpan ohi.
Ottelun loppuhetkillä Jenni Rannus joutui rikkomaan oman kulmalipun tuntumassa varoituksen arvoisesti ja vierailijat pääsivät hakemaan tasoitusta vapaapotkusta. Se pomppi hetken, mutta lopulta puolustus sai pelattua pallon pois. TPS sai ottelun loppuhetkillä vielä muutaman vaarallisen paikan, mutta lisämaaleja ei nähty, vaan TPS nappasi voiton 1-0 Laura Linnalan maalilla ja Meri Hämäläisen nollapelillä. Hämäläinen on Suomen Cupissa päässyt kahdesti maalille, mutta Kansallisessa Liigassa tai Ykkösessä peliaikaa ei ennen tätä ole tullut.

- Meillä on kaksi hyvää maalivahtia ja kilpailutilanne on kova. Kummallakin on täydet mahdollisuudet päästä kentälle, joten täytyy aina pystyä nostamaan omaa tasoaan, jotta kentälle pääsee. Kun näin nimeni avauksessa, oli tunne todella hyvä. Tiesin, että kova työ oli tuottanut tulosta. Fiilikset olivat todella onnelliset ja odottavat, mutta voin rehellisesti sanoa, että ottelun alla myös luonnollisesti vähän jännitti.

Hämäläisen debyytti oli onnistunut, sillä joukkue nappasi täydet kolme pistettä ja oma maali pysyi koskemattomana. Hämäläinen ei tänään joutunut isoja torjuntoja tekemään, mutta työtä piisasi silti.

- Fiilikset ovat tietysti todella hyvät. Tänään ei toki montaa vaarallista paikkaa tullut, mutta nollapeli on aina nollapeli. Vaikka torjuntoja ei tullut, oli työtä paljon. Tykkään olla linjan mukana ja ohjata peliä, joten vain paikoillaan ei tarvinnut seisoskella. Olen kentällä johtajatyyppiä ja vaikka ehkä olenkin vielä nuori, ei iällä ole mitään väliä. Annan pelaajille ohjeita omaan tapaan ja pelaajat antavat tarvittaessa palautetta takaisin. Peliä ohjaamalla pysyn myös itse paremmin mukana.

Hämäläinen on tuttu kasvo TPS B:n puolelta, sillä hän lunasti siellä paikkansa avauksessa, jos hän ei edustusjoukkueen matkassa. Ero junioreiden ja edustuksen välillä oli selkeä.

- Suurin ero on fyysisyys ja pelaajien koko. Varsinkin viimeisenä vuotena kun itse olin jo vanhempia pelaajia, näkyi kokoero hyvin. Peli junioreissa ei ollut fyysistä, mutta tänään esimerkiksi kulmatilanteissa piti taistella enemmän ja käyttää käsiä, jotta pääsi irti.

Seuraavaa peliä ei tarvi odotella pitkään, sillä jo sunnuntaina HauPa saapuu Turkuun. Nollapelillä Hämäläinen antoi hyvät näytöt tulevaa varten, mutta hän korostaa, että siitä huolimatta kovaa työtä pitää jatkaa myös peliä edeltävissä harjoituksissa.

- Meillä on Inkun kanssa ollut hyvä fiilis ja kilpailu läpi kauden ja molemmat ovat aina antaneet kaikkensa. Olemme luottaneet siihen, että pelin tullessa valmennus valitsee sen paremman vaihtoehdon ja molemmilla voivat kovalla työllä paikkansa lunastaa. Oli maalilla kumpi tahansa, niin toiselta on tullut täysi tuki.


Palloseuran valmentaja Jari Rantala oli tietysti kauden toisesta kotivoitosta tyytyväinen, mutta täydestä pistepotista huolimatta myös parannettavaa löytyi.

- Tänään oli tasainen ottelu, jossa puolin ja toisin heiteltiin pitkää palloa eteenpäin. Rovaniemellä luotiin paljon paikkoja, mutta viimeistely oli haastavaa, kun taas tänään paikkoja tuli vähemmän. Ensimmäinen toivotun kaltainen paikka tuli 11. minuutin kohdalla, mutta sen jälkeen olikin hiljaisempaa. Toisella puoliajalla saatiin enemmän paikkoja, mutta niitäkään ei ihan suunnitellulla tavalla. Hyvä osoitus siitä, että vaikka olemme tehneet paljon töitä, on tehtävää vielä jäljellä.

Ottelun alla oli paljon puhetta siitä, kuinka hyvin joukkue pystyy palautumaan Rovaniemen reissusta, jotta tänään oltaisiin valmiita. Rantalan mukaan valmistautuminen onnistui toivotulla tasolla.

- Palautuminen onnistui mielestäni ihan hyvin. Mietimme jo lähtökohtaisesti sitä, että pelaajien jaksamiseen täytyy kiinnittää paljon huomiota ja sunnuntain pelissä täytyy varmaan myös kierrättää vähän enemmän. Tähän peliin sää vähän sotki kuvioita ja muutaman pelaajan kohdalla näki, että parin päivän kova lämpö oli vaatinut veronsa. Tehtiin tänään muutama vaihto ihan tulevia pelejäkin ajatellen.

Maalilla pelannut Hämäläinen sai myös Rantalalta kiitosta. Maalivahtien kova taistelu peliajasta on myös valmennuksen kannalta hyvä tilanne, sillä molempien on pakko kehittää itseään, jotta peliaikaa tulisi.

- Meri oli tänään hyvä, eikä ollut mitään isompia virheitä ja siitä, ketä johtaa puolustusta, saatiin jo hyviä viitteitä. Meri lunasti oman roolinsa todella hyvin ja varsinkin ottelun loppuhetkillä teki hyviä ratkaisuja ja auttoi puolustusta eteenpäin. Meillä on maalivahtiosastolla erittäin kova kilpailu, joten nyt täytyy vain laittaa uutta matoa koukkuun ja taistella seuraavasta paikasta.

Jos Palloseuran valmistautuminen tähän otteluun oli lyhyt, on seuraava valmistautuminen vieläkin lyhyempi, sillä tositoimissa ollaan jo sunnuntaina. Ohjeet iltaan olivatkin erittäin selkeät.

- Meillä alkaa Akustin kanssa videosulkeiset, kun taas pelaajien pitää keskittyä lepoon. Tänään täytyy pitää huolta syömisestä ja juomisesta, jotta ollaan sunnuntaina pelikunnossa.

Tilastot

1 - 0

VIFK
(1-0)
21'MaaliLinnala Laura
46'Vaihto ulosLinnala Laura
46'Vaihto ulosSpets Viivi
46'Vaihto sisäänLehtilä Nelly
46'Vaihto sisäänWirtanen Ronja
75'Vaihto ulosBaasousi Yasmin
75'Vaihto sisäänKallio Saana
86'Vaihto ulosKauppi Jenni
86'Vaihto sisäänKeskitalo Jatta
92'Vaihto ulosNiemi Rosa
92'Vaihto sisäänReponen Meri-Tuulia