28
ELO
16.00
Naisten edustus, Naisten Ykkönen

TPS - NJS  3 - 1

Yläkenttä TN

TPS nappasi Urheilupuiston yläkentällä kauden viidennen kotivoittonsa, kun NJS kaatui 3-1 lukemilla.


Mustavalkoiset aloittivat ottelun vahvasti ja kahdennellatoista peliminuutilla Netta Laasio sai Selja Leiwon hyvän pystysyötön avustamana noustua päätyrajan tuntumaan, josta hän käänsi maalin edessä odottavalle Saana Kalliolle. Kallio laukoi nopeasti kohti maalia ja pallo kimposi NJS:n puolustuksen kautta maaliverkkoihin.

TPS jatkoi kovaa painettaan vierailijoiden päädyssä, kun taas Inkeri Niemi sai olla maalillaan melko rauhassa. Seuraavaa maalia saatiin odotella hetki, mutta 37. peliminuutilla mustavalkoiset siirtyivät 2-0 johtoon. NJS:n maalivahti Annika Kulha pelasi rohkeasti jalalla Jenni Kauppia vastaan. Kauppi kuitenkin oli tilanteessa ovelampi ja pääsi potkaisemaan pallon kohti maalia. Kulha yritti juosta pallon kiinni, mutta ei mahtanut tilanteelle enää mitään.

Ensimmäisen puolikkaan lopussa NJS sai vielä yhden hyökkäyksen kohti Niemen vartioimaa maalia, mutta Niemi oli tarkkana ja tauolle mentiin kahden maalin johdossa. TPS tuli tauolta todellisella ryminällä, sillä heti ensimmäisellä minuutilla Nelly Lehtilä iski mustavalkoiset jo 3-0 johtoon.

Maalin jälkeen mustavalkoisten peliin tuli pientä rakoilua ja vierailijat pääsivät mukaan peliin. Kavennusta ei kuitenkaan näyttänyt tulevan, vaan vedot joko painuivat maalin ohi. 73. peliminuutilla NJS onnistui kuitenkin lopulta maalinteossa, kun Netta-Nina Hiltunen jatkoi kulmapotkun maaliverkkoihin asti.

NJS sai maalista lisää virtaa, kun taas mustavalkoisten peli oli ajoittain haastavaa. TPS sai kuitenkin kasattua rivinsä, eikä lisämaaleja enää nähty, vaan TPS nousi kolme pistettä rikkaampana sarjataulukon kolmannelle sijalle. Pienen tauon jälkeen avaukseen noussut Saana Kallio oli pelin jälkeen tyytyväinen.

- Tänään koko joukkue pelasi todella hyvin yhteen. Varsinkin ensimmäinen puoliaika oli juuri sitä, mitä peliltä haluamme. Teimme juuri niitä asioita, joista olimme ottelun alla puhuneet. Ensimmäinen kohtaaminen oli haastava, mutta tämä oli täysi peilikuva siitä pelistä. Toki silloin pelattiin nurmella, joka on meille vähän erikoisempi alusta, kun taas tänään pelattiin tuttuun tapaan tekonurmella.

Ensimmäisestä maalista Kallio jakaa paljon kiitosta Laasiolle ja hän myöntää, että mukaan mahtui myös hiukan tuuria.

- Netta sai hyvän pystysyötön ja hän teki itse loistavan juoksun, jonka jälkeen tuli täydellinen syöttö takaviistoon suoraan omaan jalkaani. Pallo taisi kimmota vastustajan kautta sisään, mutta tärkeintä oli se, että pallo päätyi maaliin! Tuntui todella hyvä, että tuli onnistuminen heti ottelun alkuun. Vaikka ottelu oli vasta alussa, niin lisävirtaa tuli paljon!

Kallio myöntää, että loppu oli haastava, mutta hän kiittelee omiaan siitä, miten he tilanteen selvittivät.

- Loppu oli meiltä vähän haastavaa ja NJS pääsi pitämään enemmän palloa. Saimme kuitenkin hyvin puolustettua joukkueena ja pidimme palloa pois boksista. Nyt otetaan hetki happea ja sitten lähdetään hakemaan kolmea pistettä Raumalta!


Valmentaja Siiri Välimaa oli ottelun jälkeen tyytyväinen siitä, kuinka paljon joukkue erosi siitä, mitä ensimmäisessä kohtaamisessa nähtiin.

- Ensimmäinen kohtaaminen jäi mieleen lähinnä siitä, että se oli todella haasteellinen peli. Alla oli pieniä säätöjä ja nurmella pelattu peli oli molemmilta heikko. Tänään kentällä nähtiin ihan eri joukkueet, mutta me onnistuimme onneksi parantamaan vähän enemmän. Jatkettiin hyvin siitä, mihin edellisessä pelissä jäätiin ja ensimmäinen puolikas oli todella hyvä.

Vaikka tänään tulikin täysi pistepotti, jätti peli myös valmennukselle vähän mietittävää. Välimaa kuitenkin kiittelee joukkuetta siitä, miten he pystyivät kasaamaan rivit kesken ottelun.

- 3-0 maalin jälkeen peli vähän hajosi ja NJS pääsi kaventamaan reilu vartti ennen loppua. Oma pakka hajosi vähän liikaa ja NJS hyödynsi sen saamaansa mahdollisuutta. Valmennuksen kesken täytyy keskustella vähän siitä, että teimmekö vaihdot parhaalla mahdollisella tavalla. Pelaajat tekivät hyvää työtä, mutta välillä peli voi vähän sekoittua, kun tulee useampi vaihto lyhyessä ajassa. Hyvä joukkue kuitenkin kestää tällaisia hetkiä ja kasaa pelin takaisin.

Maalivahdille nollapeli on tietysti aina tavoitteena, mutta tänään NJS onnistui kertaalleen maalinteossa. Välimaa keskusteli Niemen kanssa tilanteesta heti ottelun jälkeen ja muistuttaa, että vaikka tänään selän taakse menikin yksi pallo, oli ottelu kokonaisuudessaan todella hyvä.

- Juteltiin matsin jälkeen Inkun kanssa NJS:n maalista ja hän myönsi suoraan, ettei nähnyt yhtään, missä pallo meni. Piti vaan toivoa, että saisi osuman, mutta sillä kertaa sitä ei tullut. Inkku oli kuitenkin tänäänkin hyvä maalillaan. Jalalla pelaaminen ja avaaminen olivat varmaa tekemistä ja kommunikaatio sujui. Inkku oli sellainen johtaja, mitä toiveissa ennen ottelua olikin!